lauantai 28. kesäkuuta 2008

Tauluntausta jousiammuntaan

Sadetta on pukannut. Piti keksiä sisähommaa, kun en viitsinyt mökkiä laittaa. Tein tauluntaustan jousiammuntaan. Solumuovia oli rulla vintillä - ei ihan niin "tiukkaa" kuin makuualustakama, mutta hinta oli kohdallaan :). Leikkasin siitä siivuja pakan ja tein kuvien mukaisen kehikon kiristysmekanismilla. Siivut oli helppo leikata laittamalla ponttilauta pöytään puristimella siten, että sen nurjan puolen pitkittäisurat oli ylöspäin. Sitten vaan vedin rullasta tavaraa pöydän reunaan asti ja veitsellä uraa pitkin vapaalla kädellä poikki - 15 sekuntia siivu.

Uusia siivuja voi vaihtaa pakkaan arviolta 10 minuutin duunilla, jos nimittäin tarkkuus paranee ja tulee paikallisia vaurioita. Tarkoitus on ampua pihaolosuhteissa 20-40 metrin matkoilta mun uudella 37 paunaisella Falcon jousella ja taulukärjillä - ihan omaksi iloksi. Oli minulla Haltex-levytkin varattuna, mutta solumuovia oli helpompi leikata, eikä tarvitse öljyjen kanssa läträtä. Tästä irtoo nuolet helposti ja toisaalta nuorison kevyemmilläkin jousilla nuolet uppoo mukavasti. Jos saisi naskalit innostumaan...

Ensitestien mukaan toimii hyvin. 30 metrin matkalta nuolet tulihiukan läpi, jos eivät osuneet pakan takana olevien muutaman ponttilaudan kohdalle. Tosin pakkaa en ole vielä kiristänyt kuin nimeksi. Päällä oleva vesivaneri hiukan taipuu, mutta se vaan ohjaa sadeveden veks, kuin olisi tarkoituksella kaareva :)

Systeemi on 120cm korkea ja pakka on 77,5cm leveä. Solumuovi oli 155 cm leveessä rullassa joten siivutin siitä 16cm leveitä kaistaleita, jotka sitten taitoin puoliksi.






Ei kommentteja: